tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kirjastosta keskipiste?

Hankkeen aikana meidät on haastettu pohtimaan kirjaston roolia uudella tavalla. Onko oppilaitoksen kirjaston sijainnilla ja sisustuksella merkitystä opiskelun kannalta? Onko kirjasto muutakin kuin tiedon etsimisen ja hiljaisen opiskelun paikka? Meistä kirjasto voisi olla osa laajennettua oppimisympäristöä - paikka, jossa kokemuksia jaetaan ja tietoa rakennellaan yhdessä. Jotta tämä tavoite toteutuu, kirjaston pitää olla myös visuaalisesti houkutteleva ja kiehtova paikka.

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksen nimi muuttuu syksyllä Validia ammattiopistoksi, ja sen parempaa ajankohtaa kirjaston profiilin nostamiselle ei ole. Toteutimme hanketiimin ideoimana keväällä opiskelijaäänestyksen, jossa jokainen sai äänestää kirjastoon tulevien uusien tuolien väriä. Ääniä annettiin 152, ja tuolien väriksi valittiin 3 eniten ääniä saanutta värivaihtoehtoa. Kuinka ollakaan, yksi väreistä hehkuu myös oppilaitoksemme uudessa logossa - mukava sattuma, sillä emme äänestyksen aikaan vielä tätä tienneet.


Lisäksi kysyimme, mitä kirjastosta opiskelijoiden mielestä puuttuu. Puutteista ei osattu huomauttaa, eikä kukaan oikein osannut toivoa mitään. Toiveita opiskelijoilla kuitenkin on, kuten kirjaston seinälle koottu "Mitä odotat keväältä"-kollaasi kertoo.

Me haluamme antaa opiskelijoille tuunatun kirjaston, mutta sen lisäksi jotain muuta. Hanketyöryhmä ideoi edelleen; ideoissa on esiintynyt mm. 3D tulostimen sijoitus kirjastoon ja tulossa on ainakin infoseinä, jolla on tarkoitus julkisesti esittää opiskeijoiden kursseilla tekemiä esityksiä eri opintokokonaisuuksiin liittyen. Ehkäpä syksyllä yllä näkyvä "toiveseinä" onkin jatkuvasti päivittyvä Padlet-sovelluksella toteutettu sähköinen seinä, jonne kuka tahansa voi liittää toiveensa reaaliajassa kuvan ja parin sana terveisen kera! Miksei tulevaisuuden kirjastossa infoseinällä voisi näkyä vaikkapa suoratoistona videokuvaa oppitunneilta tai työssäoppimispaikoilta?

Jo nyt kirjastosta on lainattavissa 10 kpl iPadeja toiminnalliseen opiskeluun, ja padien käytön harjoittelua varten on laadittu ensimmäinen LATO-eli Lainaa toimintaa- paketti. Tätä Järvenpää-suunnistusta pääsee käytännössä testaamaan ja  kokeilemaan myös lokakuussa järjestettävässä Torstai on tulevaisuutta täynnä-osaamisen jakamisen tapahtumassa, jonka Osaava Future hanke järjestää kaikkien yhteistyöoppilaitoksen yhteisenä tapahtumana. Sitä odotellessa saamme vielä varmasti kuvia uudistuvasta, laajennetun oppimisympäristön ideaa kokeilevasta kirjastosta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti