Todellinen arki on kuitenkin toista: kirjastossa ollaan edelleen hissunkissun, kirjat ovat pääroolissa (siksi se on KIRJAsto eikä esimerkiksi "tietola") ja kalusteiden sommittelu ja muu sisustus tilassa tehdään juuri kirjojen vaatiman fyysisen tilan ehdoilla. Googlettamalla tietonsa hankkiva nuoriso ei osaa käyttää kunnolla kirjaston aineistotietokantaa tiedonhakuun ja hyllyluokitus voi olla yhtä hepreaa. Kirjaston käyttäminen vaatii kognitiivisia taitoja kuten käsitteiden ja aakkosjärjestyksen hallintaa sekä asioiden luokittelukykyä - puhumattakaan hyvistä istumalihaksista! Niin kauan kun nykykirjastot ovat vielä pääosin ei-sähköisen aineiston varassa, tiedonhaun vanhoja konsteja ei noin vain muutetakaan. Vai oletteko nähneet kirjastoja, joissa kirjat olisi pinottu päällekkäin korkeiksi pinoiksi, tai luokiteltu kannen värin, kirjan paksuuden tai kirjan koon mukaan? Verkkoympäristössä sopivalla hakusanalla löytää heti sivukaupalla materiaalia, mutta kirjastossa hakusana antaa vain teoksen nimen ja hyllypaikan, jonka jälkeen se on vielä löydettävä. Varsinaista aarteenetsintää siis. Entäpä sitten, jos istut pyörätuolissa ja haluamasi kirja on juuri siellä ylimmällä hyllyllä, jonne et ylety?Kirjasto voi olla tiedon välityksen kaikille avoin paikka, muttei suinkaan esteetön.
Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksen kirjastossa käytännöllisyys ja esteettömyys ovat kiilanneet viihtyvyyden ja toimivuuden edelle. Ovia ei ole, mutta se tekeekin tilasta hallimaisen. Hyllyt ovat korkeat, mutta ylähyllyille ei voi sijoittaa yhtäkään kirjaa. Toiminnalliseen työskentelyyn ei ole tilaa; muutamat tuolit ja pöytä on tarkoitettu selvästi vain lukemiseen. Ryhmätyöskentelylle ei ole paikkaa, eikä ympäristö muovikukkineen itsessään houkuta jäämään "hengailemaan. Toki kirjasto on hyvä rauhallinen levähdyspaikka ja opiskelijoille myös kaivattu opetukseton tila. Kuitenkin nykyulkoasussaan kirjasto kannustaa enemmän yksinoloon, itsekseen puurtamiseen ja se korostaa niin sanotun kirjatiedon arvostusta kokemusperäisen tai yhdessä rakennellun tiedon sijaan. Ammatillisen oppilaitoksen työelämälähtöisyyteen ja tekemällä oppimisen filosofiaan tällainen tila sopii kovin huonosti. Paljon kehitettävää siis olisi: oppimisympäristönä kirjasto voisi olla viihtyisämpi ja inspiroivampi ja toiminnallisuudessaan sen pitäisi olla eri pedagogisten menetelmien tueksi muuntautumiskykyinen.
Siinä missä Keskuspuiston ammattiopisto esitteli modernin, uuden konseptin mukaan rakennetun neuvotteluhuoneen, täällä aika ja kehitys on näyttänyt pysähtyneen. Missä ovat mukavat nojatuolit ja sohvat, joissa voi kirjaimellisesti uppotua lukemaansa kirjaan? Missä ovat ajatteluun ja keskusteluun innostavat työvälineet? Täällä tieto on todellakin hiljaista tietoa; oppimisen ilo näy eikä varsinkaan kuulu ympäristöön.
Miten kirjastoa voisi tai pitäisi kehittää?